Alueille

Kehittämällä strategisia kumppanuuksia paikallisten rahoituslaitosten ja pankkien kanssa kansainvälisillä kohdemarkkinoillamme, GF vahvistaa jatkuvasti asemaansa alansa yhtenä johtavana fintech-palveluntarjoana.

Yhtiömme palvelut ja infrastruktuuri tukevat asiakkaitamme joustavasti jokaisella kohdemarkkinalla kunkin maan rahoitusliikenteen säädökset huomioon ottaen. Toimimme paikallisesti jokaisella markkina-alueellamme paikallisten asiantuntijoiden voimin, jotta tuotteemme ja palvelumme palvelevat asiakkaitamme aina helposti ja joustavasti.

Fintech-palveluiden kansainvälisenä palveluntarjoana tuotteemme ja palvelumme ovat tarjolla laajasti eri markkinoilla.

Tutustu alta tämänhetkisiin markkina-alueisiin ja paikallisiin rahoituspalveluratkaisuihin.

Suomi

Suomeen alun perin perustettu GF Money on kasvanut kotimarkkinallaan nopeasti yrityksen perustamisvuodesta lähtien. Palveluihimme kuuluvat monipuoliset rahoituspalvelut niin yrityksille kuin yksittäisille kuluttajille. Teemme lisäksi tiivistä yhteistyötä lukuisten eri rahoitusalan palveluntarjoajien kanssa. Suomessa palvelemme asiakkaitamme Lainasto-brändin alla, ja tuotevalikoimaan on vuoden 2023 aikana lisätty uusi virtuaalinen Visa.

Tavoitteenamme on jatkuvasti kehittää digitaalisia rahoituspalveluita, jotka helpottavat asiakkaidemme jokapäiväistä arkea. Tämän tavoitteen saavuttamiseksi olemme luoneet teknologiavetoisen liiketoimintamaliin, joka on skaalautuva ja kannattava.

Ruotsi

GF Money Sweden on toiminut Ruotsissa jo vuodesta 2007 eri rahoitusalan brändien alla. Olemme palvelleet Ruotsin markkinoilla jo yli 200 000 tyytyväistä asiakasta ja myöntäneet rahoituspalveluita asiakkaillemme yli 135 miljoonaan euroa edestä. Ketterät ja nopeat prosessit ovat olleet alusta asti menestyksemme kulmakiviä Ruotsin markkinalla. Jo liiketoimintamme alkuvaiheessa olimme ensimmäisiä luottoyhtiöitä Ruotsissa, jotka pystyivät lyhentämään lainan hakuaikaa ja lainahakemuksen käsittelyä merkittävästi verrattuna perinteisiin pankkeihin.

Keskitymme Ruotsissa tarjoamaan joustavia ja selkeitä rahoitustuotteita kuluttajamarkkinoille. Kilpailukykyisiin palveluihimme kuuluu muun muassa joustava luottoraja. Joustava luottoraja mahdollistaa asiakkaillemme joustavan maksutavan, jota he voivat käyttää haluamallaan tavalla. Myös takaisinmaksu on joustava ja räätälöity asiakkaan tarpeiden mukaan.

Tanska

GF Money avasi liiketoimintansa Tanskaan vuonna 2017 ja on siitä lähtien tarjonnut asiakkailleen joustavaa limiittiluottoa. Keskitymme tarjoamaan asiakkaillemme juuri heidän tarvitsemiaan palveluita. Asiakkaidemme yksilöllisten tarpeiden mukaan voimme tarjota esimerkiksi maksuvapaata kuukautta, pienempiä kuukausieriä tai mahdollisuuden korottaa luottolimiittiä. Automaattisen luottopäätöksenteon tukena käytämme virallisista lähteistä saatavaa dataa kuten asiakkaan vero- ja tulotietoja.

Espanja

GF Money Spain on toiminut Espanjan markkinoilla tammikuusta 2021 lähtien Dinevo-brändin alla. Olemme kasvaneet ensimmäisen vuoden aikana markkinalla merkittävästi ja palvelleet jo yli 5000 asiakasta ja myöntäneet erilaisia rahoituksia yli 1,5 miljoonan euron edestä.  

Strateginen yhteistyö Dinevon kanssa on auttanut meitä luomaan kilpailukykyisiä rahoituspalveluita Espanjan markkinalla. Tavoitteenamme on tarjota asiakkaille alan parhaimmat palvelut ja kilpailukykyisimmät hinnat. Tällä hetkellä kilpailuvalttimme on erittäin nopeat käsittelyajat ja palveluiden ketteryys, jonka mahdollistamme fintech-alan huipputeknologialla.  Tarjoamme asiakkaillemme parhaan palvelukokemuksen yksinkertaistamalla prosessejamme jatkuvasti. Ketterien prosessien ansiosta pystymme tarjoamaan riskiperusteisen hinnoittelun kilpailukykyisin hankinta- ja käsittelykustannuksin.


Tämänhetkisten kohdemaiden lisäksi kartoitamme jatkuvasti uusia potentiaalisia markkinoita yhtiön kansainvälisen kasvun kiihdyttämiseksi.