25.2.2022

henrik

Odotamme valoisampaa tulevaisuutta

Uskomme että liiketoimintamme käänne parempaan on alkanut. Meillä on mahdollisuus voitolliseen tulokseen jo kuluvan tilikauden 2022 aikana.

Erityisesti Ruotsin yhtiön kannattavuus ja Ruotsin vakaa lainsäädäntö vaikuttavat konsernimme kannattavuuteen positiivisesti vuoden 2022 aikana. Ruotsin liiketoiminta on kasvanut suurimmaksi liiketoiminnaksemme. Suomen osalta haasteita liiketoimintaan asettaa erityisesti tiukka lainsäädäntö toimialaamme koskien.

Oikeusministeriön asettaman työryhmän toimikausi päättyy pian

Oikeusministeriön työryhmä valmistelee tällä hetkellä ehdotusta, jossa tarkastellaan mahdollisuutta alentaa korkokattoa Suomessa. Työryhmän tavoitteena on saada ehdotus Suomen hallitukselle helmikuun 2022 aikana.

Olemme valmistautuneet mahdollisiin lakimuutoksiin. Kehitämme jatkuvasti liiketoimintaamme vastaamaan muuttuvaa toimintaympäristöä niin Ruotsissa, Suomessa, Tanskassa kuin Espanjassakin.

Suomessa keskitymme maksukortteihin

Haluamme kehittää tuotevalikoimaamme suhteessa asiakkaidemme muuttuviin tarpeisiin. Olemme lanseeranneet uutena tuotteena Lainasto Ostosrahan, jossa asiakas saa käyttöönsä virtuaalisen Mastercard-luottokortin. Jatkossa tarkoituksenamme on keskittyä maksukortteihin Suomessa.


Toivomme, että Suomen hallituksen asettaman työryhmän esitys valmistuisi lähiviikkoina (viikot 9-10). Esityksen lopullinen muoto vaikuttaa ennusteisiimme ja siihen, miten kohdistamme resurssejamme tulevaisuudessa.


Ukrainan surullinen tilanne koskettaa myös GF:n henkilöstöä. Meillä GF Money Consumer Financella on pieni IT-kehitystiimi Ukrainasta osana suurempaa IT-tiimiämme. Yhtiö seuraa tilannetta herkeämättä ja pyrkii tukemaan sekä auttamaan yhtiön Ukrainassa asuvia työntekijöitä perheineen kaikin mahdollisin keinoin.


* Yhtiö ei vastaa tulevaisuutta koskevien lausumien oikeellisuudesta tai kattavuudesta.