GF Money Oy:n yhtiöjärjestyksen mukainen osittainen sijoitusosakkeiden lunastus B-, C-, D-, E-, ja F-sarjan osakkeenomistajille oli avoinna 4.7.–11.7.2023. Lunastusikkunan aikana tehdyt osittaislunastukset on maksettu sijoitusosakkeenomistajille.
Lunastukset on toteutettu osakeyhtiölain ja yhtiön yhtiöjärjestyksen mukaisesti yhtiön kertomalla tavalla. Lunastuspyyntöjä ei voi muuttaa, peruuttaa eikä niitä voi tehdä lunastusikkunan sulkeuduttua. Yhtiö ei vastaa väärin tehdyistä, esimerkiksi liian pienistä, lunastuspyynnöistä.
Jatkossa pyrimme tekemään osittaislunastuksia kvartaaleittain maksukyvyn puitteissa. Kustakin tulevasta osittaislunastuksesta tiedotetaan yhtiön nettisivuilla ja sähköpostilla hyvissä ajoin ennen lunastusikkunan aukeamista, jolloin osakkeenomistajan tulee tehdä niin halutessaan uusi lunastusvaatimus.